Jaanan Tarina.

Pikkutyttönä mä olin villi mutta kiltti. Lauleskelin ja kieltäydyin syömästä muuta kuin perunaa ja kaurapuuroa. Olen aina rakastanut eläimiä. Eläimissä mä näen sen viilin ja leikkisän puolen itsestäni.

Villi, eikä aina niin kiltti, Jaana jatkoi leikkisää ja huoletonta elämää pitkään. Juoksin heppatallilla ja festareilla, nautin elämästä vailla huolta huomisesta. Elin hetkessä ja annoin elämän tuoda mitä toi.

Ja sitten se elämä toi. Ja kovalla kädellä toikin. Kaikkia hyvää mutta siinä sivussa kaikkea roskaakin. Jossain vaiheessa kadotin sen leikkisän rastatukan ja aloin suorittamaan elämään. Jooga pilkahti mun elämässä hetken aikaa. Sellasta helvetin hengittelyä se musta oli mutta pirun kiva olo siitä tuli. Ei se tietty suorittajalle riittänyt. Jossain vaiheessa se happi loppuu, kun vaan sukeltaa ja sukeltaa. Pohja tulee vastaan ja siihen on sitten pakko pysähtyä. Mun pohja, seinä, tuli vastaan useammin kuin kerran. Potkin sen aina pois. Lopuksi seinä oli niin korkea, että suorittaja ei päässyt siitä yli ja oli pakko alkaa ajan kanssa tutkimaan mistä se seinä on rakennettu.

Sitä seinää tutkitaan vieläkin.

Se seinä on opettanut mulle paljon itsestäni, ystävistäni, elämästäni ja maailmasta yleensä. Sieltä seinästä mä kaivoin sen joogankin, jonka olin suorituksissani sinne joskus haudannut.

Kun uskaltaa ja uskoo, niin elämä kantaa. Välillä metsään, mutta sielläkin on meidän jokaisen välillä ihan hyvä käydä

Päivittäin mä taistelen suorittajan ja antautujan välillä. Se, mitä mä olen just nyt, on se, mikä mun pitää juuri nyt olla. Helppo kirjoittaa, vaikeampi tajuta, niin yksinkertaista kuin se onkin.

Rauhaa, rakkautta, tasapainoa ja rehellisyyttä. Niitä mä haen ja pyrin toteuttamaan. Niitä mä opetan ja niiltä mä haluan näyttää.