Suorittaminen. Voimavara vai pakokeino?

En muista aikaa milloin en olisi pyrkinyt täyttämään kalenteriani äärimmilleen. Ehkä joskus lapsena, kun en omistanut kalenteria tai tiennyt mihin tarkoitukseen sellaista tarvittiin. Arki täyttyi koulusta ja satunnaisista harrastuksista, viikonloput mentiin vanhempien kalenterin mukaan.

Muutos tähän tuli kuitenkin jo esiteininä (tämän termin opin esiteiniä kasvattavalta ystävältäni), kun aloin käydä hevostallilla. Olen aina rakastanut kaikenlaisia eläimiä mutta erityisesti hevosia. Hevosissa on  voimaa ja lempeyttä. Ne rauhoittavat mieltä ja hevosten kanssa oppii nopeasti rauhoittamaan myös oman hermostonsa koska oma panikointi tarttuu nopeasti myös hevoseen. Ja voin sanoa, että panikoivan 600 kiloisen kanssa on aika vaikea kommunikoida tai työskennellä. Sain kauan toivotun hoitohevosen ja nopeasti niitä oli kaksi, parhaimmillaan kolme. Tunsin suunnatonta onnistumisen tunnetta; olin tässä hyvä ja minuun luotettiin. Satunnaisesta tallilla notkujasta olikin tullut tärkeä osa tallin arkea.

Prinsessat juttelee.

Suorittaja puurtaa

Koulunkäynnin tiivistyessä lukiossa ja vastuun kasvaessa tallilla alkoivat voimat vähentyä ja välillä mietin, että olisipa ollut vaan kiva jäädä kotiin telkkarin ääreen ja jättää menemättä tallille. Menin kuitenkin, koska hevoset odottivat. Niille ei vain voinut ilmoittaa, että tänään en jaksa. Niiden piti liikkua ja syödä ja saada oma annoksensa rakkautta. Vastuu piti kantaa ja lupauksista pitää kiinni.

Tallilla opin vastuunkantamisen ja kiitän siitä hevosia ja hevosharrastusta vielä tänä päivänäkin. Usein ystäväni kanssa puhummekin miten palkkaisimme työtä hakevan (entisen tai nykyisen) heppatytön tai –pojan koska vaan! En kuitenkaan osannut erottaa vastuunkantoa ja suorittamista toisistaan ja vielä tänä päivänäkin tämä tuottaa vaikeuksia. Nykyään osaan välillä sanoa ei mutta helppoa se ei ole.

Suorittaminen ja kaiken läpivieminen on ollut minulle etu työelämässä ja opiskelussa. Olen tarponut kaiken läpi vaikka verenmaku suussa, kiinnosti tai ei. Jos aloitan jotain, vien sen loppuun. Keskeyttäminen tai luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Työntekijänä olen aina ollut hyvä. En ehkä taidollisesti mutta suorittajalle on aina paikka missä tahansa työyhteisössä. Tietyn aikaa. Suorittajan tekemiseen saattaa nimittäin tulla loppu nopeasti ja odottamattomasti mikä ei anna työyhteisölle juurikaan aikaa reagoida. Ei siis hyvä. Kummallekaan.

Suorittaja päästää irti

Aikaisemmin hymyilin tyytyväisenä, kun minua sanottiin suorittajaksi ja olin siitä ylpeä. Samalla minua ärsytti ihmiset, jotka ottivat oman aikansa, kävelivät hitaasti kadulla, pitivät kiinni tauoistaan työpaikalla ja muuten vaan ottivat iisimmin. Nyt yritän ottaa heiltä oppia. Usein se, mikä muissa ihmisissä saa tunteeni kuumenemaan, johtuu siitä, että en itse kykene samaan.

Nyt en enää hymyile suorittaja-kommenteille, ainakaan kovin ylpeästi, mutta en yritä sitä itsestäni poistaakaan. Yritän elää suorittamisen kanssa ja tuoda sen vastapainoksi olemista. Suorittaminen on yksi defensseistäni jonka varjossa voin välttää asioita, mitä en halua käsitellä. Asioita mitä ei saada yhdellä keskustelulla pois vaan mihin menee pidemmän aikaa. Asioita, mitkä ovat kokemuksien ja uskomuksien kautta saaneet minut toimimaan tietyllä tavalla. Usein tavalla mikä ei palvele minua tai ympärilläni olevia. Defenssit suojelevat meitä pahimman yli mutta pidemmän päälle kääntyvät meitä vastaan ellei niitä käsittele. Minun defenssini johtivat työuupumukseen, useammin kuin kerran.

Joogasta helpotusta ja lisämaustetta

Jooga ja meditaatio ovat pakottaneet minut hidastamaan tahtia ja kohtaamaan varjo arkkityyppini. Joogan aloittamisen jälkeen elämään on tullut lisää maustetta. Välillä mauste polttaa ja pistää voimaan pahoin mutta useimmiten se puskee jotain esiin, mitä en olisi muuten maistanut. Se puskee läpi elämän, mitä en olisi muuten uskaltanut kohdata.  Elämän, joka on minulle tarkoitettu. Suorittaja minussa pitää kiinni aikatauluista ja joogi antaa anteeksi silloin, kun palautan työn päivän myöhässä.

Jooga opettaa, että minä en ole ajatukseni. Tämä auttaa usein, ja varsinkin silloin kun ,suorittaja minä iskee ja maalaa seinille kaikki mahdolliset virheet mitä tekemättömyydestä saattaa koitua. Ilokseni voin todeta, että olen oppinut huomaamaan milloin suorittaja-Jaana iskee. Välillä se toki tapahtuu huomaamatta mutta useimmiten huomaan sen ja se hymyilyttää. Kiitän häntä huolenpidosta mutta vakuuta, että elämä jatkuu huomennakin. Olen turvassa vaikka tehtävä ei tullutkaan valmiiksi.

Suorittaja pitää minusta huolta mutta jos en kunnioita sitä, se ajaa ylitseni jättäen hetkeksi varjoon sen, joka todella olen.